Ajankohtaista
Lapponia Housen huvila nousi helikopterin voimalla
Keskiviikkona 9. kesäkuuta Lappeenrannassa kuljetettiin ja asennettiin huvilaelementit helikopterilla. Lapponia Housen asiakkaan huvilatontti sijaitsi saaressa, johon ei ole tieyhteyttä. Sujuvimmaksi työvälineeksi valikoitui helikopteri. Elementtien helikopteriasennus säästää aikaa, erityisesti vaikeasti tavoitettavassa kohteessa, se on myös edullisempi kuin rakennustarvikkeiden kuljetus kappaletavarana saareen. Lisäksi helikopterikuljetus säästää luontoa, kun rakennustarvikkeita ei tarvitse kasata ja liikuttaa paikasta toiseen.
" Vaikka huvilan tontti sijaitsi vähintäänkin haasteellisessa paikassa, onnistui elementtien kuljetus ja asennus erinomaisesti. Asiakkaana olen erittäin tyytyväinen kokonaisvaltaiseen palveluun, jonka olen Lapponia Houselta saanut. He tekivät mahdottomasta mahdollisen ja vielä tällaisella aikataululla. Asiakasta ei jätetty yksin," kertoo huvilan omistaja Liisa Kiltilä.
”Kuljetus ja asennustyö aloitettiin kello 12.00 ja ne saati päätökseen kello 15.00. Työt sujuivat suunnitelmien mukaisesti. Asiakkaamme käyttöön huvila valmistuu aikataulun mukaan syyskuun alussa 2010, toteaa huvilan myynyt Lapponia Housen Taru Tynkkynen.
Rakennettava huvila on lattiapinta-alaltaan 93 neliömetriä ja sen lämpöhirsirakenteiset elementit on valmistettu Lapponia Housen Kemin tehtaalla.
Yhteystiedot; Taru Tynkkynen, gsm 050 436 7384


