Ajankohtaista

Lehdistötiedote 17.6.2009

Lapponia House Oy vastaa taantumaan palkkaamalla 30 uutta Tähtimyyjää.

Lapponia ei usko, että talomyynnin pitää kumartaa taantuman edessä ja on siksi panostanut merkittävästi uusiin monipuolisiin puutalotuotteisiin ja tarjonnan laajentamiseen. Uusille tuotteille tarvitaan vahva, osaava ja aikaisempaa laajempi kotimaan myyntikenttä. Kun perinteinen talomyynti on viimeisten vuosien aikana muuttunut talopakettien myynnistä aidoksi palvelumyynniksi, syntyi ajatus uuden aikakauden Lapponian Tähtimyyjistä.

Asiakas valitsee talomyyjänsä – luottamus avainasemassa

Talon ostaminen on useimmille kuluttajille yksi elämän isoimpia ja myös eniten rahaa vieviä päätöksiä. Tällaista projektia ei voi antaa kenen tahansa käsiin, vaan asiakkaan luottamus talomyyjään on ensiarvoisen tärkeässä asemassa. Lapponian Tähtimyyjien tärkein tavoite on saavuttaa asiakkaidemme luottamus palvelemalla heidät niin hyvin kuin vain ikinä on mahdollista. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että haluaa asiakkaamme sitten täydellisen Avaimet käteen –toimituksen tai rakentaa itse talonsa pihaan toimitetusta valmiista puutavarasta, niin Lapponialla se onnistuu.

”Rekrytointiprosessin aikana kysyimmekin usein itseltämme, antaisinko minä elämäni isoimman hankinnan tämän Tähtimyyjäehdokkaan käsiin. Se oli merkittävä valintakriteeri loppusuoralle päässeiden ehdokkaiden osalle. Luotamme uusiin Tähtimyyjiimme ja uskomme, että heillä kaikilla on pitkä ja hyvä ura Lapponialla”, kertoo Lapponian toimitusjohtaja Jouko Riihimäki.

Moderni rekrytointikampanja myyjäkoulutuksella

Lapponia toteutti huhtikuussa MTV 3 –kanavalla näyttävän rekrytointikampanjan, jonka avulla saimme moninkertaisen määrän työhakemuksia verrattuna esimerkiksi aikaisemmin käytettyihin sanomalehtien työpaikkailmoituksiin. Kiinnostusta lisäsi se, että uusille Tähtimyyjille tarjotaan vuoden kestävä myynnin ammattitutkinto ja he saavat koulutuksen suoritettuaan pientalomyyjän diplomin.

Rekrytointiprosessiin osallistui Lapponian oman väen lisäksi myös henkilöhakuihin ja arviointeihin erikoistunut Personnel-Yhtiöt, joka haastatteli ja testasi noin 70 Tähtimyyjäehdokasta.

Myyntikilpailun voittaja kuittaa itselleen 100 000 euroa

”Ensimmäiset 15 uutta Tähtimyyjää ovat aloittaneet toimintansa jo Lapponialla ja seuraava ryhmä aloittaa syyskuussa”, kertoo Riihimäki. Lapponian uudet Tähtimyyjät ovat iloisia ja palveluhenkisiä uuden aikakauden talomyyjiä. Mukana on kokeneita myynnin ammattilaisia, rakennusinsinööriksi valmistuneita ja sisustuksen asiantuntijoita. Vauhtia ja jännitystä Tähtimyyjien kaupantekoon antaa myyntikilpailu, jonka voittaja kuittaa itselleen 100 000 euroa. Uudet Tähtimyyjät esittäytyvät asiakkaille tämän vuoden asuntomessuilla Valkeakoskella.

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Jouko Riihimäki, gsm 0400 690 108, sähköposti jouko.riihimaki@lapponiahouse.com

Lapponia House Oy lyhyesti: Lapponia House Oy on nuorekas ja innovatiivinen puutalokonserni. Valmistamme omakoti-, vapaa-ajan ja moderneja talomalleja kaikilla markkinoilla olevilla puutalotekniikoilla. Palveluksessamme työskentelee 80 rakentamisen ja asumisen asiantuntijaa. Pääkonttorimme sijaitsee Vantaalla ja tehtaamme on Kemissä.