Asumisen asiantuntijan tarina
Lapponian historiaa kirjoitetaan yrityksen perustajan ja pääomistajan Jouko Riihimäen unelmista, ideoista ja ennen kaikkea ahkeruudesta. Yrittäjyys on ollut Riihimäelle elämäntapa ja sydämen asia jo lapsesta saakka. Ensimmäiset taskurahat hän ansaitsi kahdeksanvuotiaana käpyjä keräämällä, ja 12-vuotiaana Riihimäki keräsi varsin hyvillä tienesteillä metallia ystävänsä kanssa. Kuudentoista vuoden iässä Riihimäki pääsi sitkeän yrittämisen jälkeen Kemijoelle uittoon tukkipuolen lankapojaksi, ja työtä tehtiin kuutena päivänä viikossa päivien ollessa 12-tuntisia. Miehen seuraavat kaksi kesää kuluivat pöllikoneen kuljettajana. Ahkera nuori mies oli lisäksi innokas meripartiolainen.
Työ opetti uurasta tekijäänsä ja elämänkokemusta karttui lisää Jouko Riihimäen lähtiessä Ruotsiin rakennustöihin, missä kielitaitokin kohentui ja rakentaminen tuli tutuksi. Enää Riihimäeltä puuttui kaupallinen koulutus, ja hän palasikin takaisin Suomeen suorittamaan kaupallisen tutkinnon. Kipinä asumisen asiantuntijaksi ryhtymisestä oli syttynyt.

Lapponia on toteuttanut asumisen unelmia jo lähes 30 vuotta
Riihimäen vankka kokemus ja ennakkoluuloton asenne kehittää jotain teknisesti parempaa, johtivat oman talotehtaan perustamiseen Kemin Lautiosaareen vuonna 1981. Ensimmäinen talopakettitoimitus lastattiin maaliskuussa 1982, ja samalla syntyi kotimaan markkinoille uusi tuoteinnovaatio - lämpöhirsi.
Lämpöhirsituote saavutti nopeasti suuren suosion markkinoilla ylivoimaisten ominaisuuksiensa – lämpimyyden, rakentamisen nopeuden ja rakenteen elämättömyyden – ansiosta. Vuonna 1988 yhtiön perustajille myönnettiin Vuoden Yrittäjä –palkinto. Uuden ja samalla Suomen moderneimman talotehtaan avajaisia vietettiin Kemin Ajoksessa 18.8.1989.
1990-luvun raskaiden lamavuosien jälkeen Lapponia kasvoi ja kehittyi tasaisesti. Uutuusmalleja esiteltiin asuntomessuilla ja kiitosta saatiin myös Suomen presidentiltä.
2000-luvulla Lapponia on vakiinnuttanut paikkansa merkittävänä laadukkaiden puutalojen valmistajana. Yhtiön menestys vaativilla vientimarkkinoilla osoittaa, että Lapponia-talot ovat omaleimaisia suomalaisia koteja, mutta samalla myös riittävän kansainvälisiä löytääkseen ystäviä eri puolelta maailmaa.